IxDA Helsingin vierailu Hammerkitillä

February 20th, 2010

Olen jo pitkään ajatellut, että pitäisi mennä ihmettelemään IxDA Helsingin tapahtumia, mutta vasta viime torstaina uskaltauduin ensimmäistä kertaa mukaan. Tapahtuman järjesti Hammerkit, joka esitteli keväämmällä julkaistavaa uutta versiota verkkopalvelujenkehittämistyökalustaan. Ohjelmassa oli myös esitys Linja Designin Zax-konseptista sekä keskustelua Normanin Emotional Design -teoksen pohjalta.

Kuulin Hammerkitistä ensimmäistä kertaa vuonna 2007, kun he olivat toteuttajaehdokkaana yhteen hankkeeseen, jota ei koskaan päädytty toteuttamaan. Silloin heidän tuotteestaan jäi vähän hämärä kuva, mutta noista ajoista homma on kehittynyt kummasti. Toimitusjohtaja Mark Sorsa-Leslien esityksestä kävi ilmi, että firma sellaisenaan oli noihin aikoihin vasta aloittelemassa taivaltaan.

Esityksen teemana oli web punk. Samaan tapaan kuin punk-musiikissa asenne on soittotaitoja tärkeämpää, Hammerkit haluaa tarjota työkaluja teknisesti taitamattomammille tekijöille, jotta nämä saavat visionsa toteutettua.

– Nykyään valtaosa palvelun kehitykseen käytettävistä resursseista menee kehittämiseen ja suunnittelu jää vähemmälle. Tämä pitäisi kääntää ympäri, sillä kehityksessä käytetään nykyään energiaa samojen pyörien keksimiseksi yhä uudestaan, Sorsa-Leslie selitti.

Hän huomautti, että yritykset haluavat ostaa yhä enemmän pilvipalveluita ja sivustojen sijaan puhutaan palveluista. Hammerkitin mallissa kaikki rakennetaan heidän palvelunsa avulla ja hostataan heidän palvelimillaan.

– Kun ennen sanottiin what you see is what you get, meidän pyrkimyksemme on että what you see is what you can change.

Sorsa-Leslie näytti, kuinka helppoa on raahata sivustolle valmis Facebook-palikka, joka toimii heti ilman koodin kirjoittamista. Täytyy myöntää, että palvelun käyttölogiikka ei valjennut demosta kovin hyvin. Selvä, yksittäisille sivuille tuodaan sälää raahaamalla sivupalkista, mutta kuinka sivujen välinen toiminta ja yhteydet dataan tapahtuvat, jäi pitkälti mysteeriksi.

Ajatus kehityksen pelkistämisestä valmiiden elementtien kiskomiseksi kiinnosti yleisöä, mutta tämänkaltaisten lähestymistapojen rajoittuneisuus herätti huolta. Mitä sitten tehdään, jos valmis palikka ei tee sitä mitä halutaan? iWebilläkin on helppoa raahata valmiita paloja sivulle, mutta rajat tulevat nopeasti vastaan. Jos kattava helppo ratkaisu olisi tehtävissä, se olisi varmaan keksitty jo.

Sorsa-Leslie täsmensi, etteivät devaajat ole katoamassa minnekään. Työkalua ei ole tarkoitettu ensisijaisesti heille vaan suunittelijoille, jotka tähän saakka eivät ole kyenneet toteuttamaan mitään lopullista toiminnallisuutta. Hammerkitin avulla he voivat tehdä suoraan toimivia juttuja, ja devaajat huolehtivat lisätoiminnalisuuksista, joita ei valmiilla elementeillä saavuteta. Valmiin PHP-palikan muuttaminen Hammerkitin käyttöön ei ole Sorsa-Leslien mukaan temppu eikä mikään.

– Visiona on myös, että tekemiään moduuleja voi jatkossa jakaa muiden kanssa, joko ilmaiseksi tai korvausta vastaan, hän jatkoi.

Sorsa-Leslie painotti, että kyseessä on enemmän kuin pelkkä CMS, julkaisujärjestelmä, sillä Hammerkitin avulla ei luoda sivustoja kuten CMS:llä vaan kokonaisia verkkopohjaisia sovelluksia. Haasteena onkin keksiä, millä tavalla tuote määritellään ja kuinka sitä kutsutaan. Toinen kysymys on hinnoittelumalli. Keskustelussa todettiin, että on hyväksi antaa kehittäjätyökalut käyttöön ilmaiseksi, jotta innostuneet ihmiset voivat testailla juttuja ilman ennakkositoutumista.

Hammerkitiä ei Sorsa-Leslien mukaan ole kehitetty spesifisti mintään tietyn tyyppisen sivun tarpeita ajatellen.

– Mikä tahansa datavetoinen palvelu, joka on ennemmin ohjelma kuin pelkkä sivusto, hän kiteytti.

Esimerkkinä Hammerkitin vanhalla versiolla tehdystä palvelusta hän näytti technopolisonlineä.

Jälkeenpäin käydyissä keskusteluissa tuumittiin, että harva teknologiatalo haluaisi sitoutua niin voimakkaasti yhteen kumppaniin, että sitoutuisi tekemään kaiken kehityksen heidän palvelussaan ja olemaan täysin sen armoilla koko palvelun elinkaaren ajan. Erilaisille mainostoimistojen väsäämille kampanjasaitille Hammerkitin kaltainen palvelu voisi sen sijaan olla hyvä apu.

Keskustelussa nousi esiin myös Bildy, jonka ajatus on kovasti Hammerkitin kaltainen.

***

Illan toinen esiintyjä oli Steffen Halme Linja Designilta. Hän demosi Linjan Zax-konseptia, jonka peruja on Nokian N900-puhelimen selaimen zoom-ele, jossa sivua suurennetaan nipistämisen sijaan pyörittämällä sormea ruuvin tapaan. Zaxin 2.0 -versioon kuuluu ajatus näkymän kääntämisestä kolmiulotteisesti näyttöä skrollattaessa. Näin käyttäjää näkee enemmän mitä on tulossa kuin puhtaassa kaksiulotteisesti vierittämisessä.

Ajatuksesta oli toteutettu prototyyppi, jossa kallistusefektiä käytettiin pelilaudan kanssa. Yleisössä kaipailtiin demoa efektistä selaimen kautta.

– Valitettavasti se on toteutettu vasta yhteen laitteeseen ja tuo puhelin on tällä hetkellä Eljas Perheentuvalla messuilla Barcelonassa, Halme valitteli.

Hän avasin kuitenkin puhelimensa komentorivin ja kaivoi laitteen uumenista mystisen protoversion.

– Pojat sanoivat, että tätä ei saa näyttää, mutta tässä sitä mennään.

Efekti toimi varsin hitaasti, sillä se ei käyttänyt vielä puhelimen grafiikkasuoritinta, mutta vaikutelma oli silti vinkeä.

Keskustelua syntyi kallistuksen mielekkäästä määrästä. Halme myönsi, että sen parissa riittää vielä testaamista. Samoin siinä, kuinka eleen nopeuden kuuluisi vaikuttaa efektin voimakkuuteen. Kun asiaa miettii alkuhuuman hälvettyä, voisi tuntua raivostuttavalta, että verkkosivu kallistuisi, kun yritän vierittää sitä samalla kun luen pidempää tekstiä.

Halme kertoi myös alkuperäisen zoom-eleen taustoista ja sanoi, että siitä on kiittäminen Eljas Perheentupaa. Ele koettiin toimivaksi ja se haluttiin käyttöön, joten se laitettiin jakoon avoimena lähdekoodina. Näin se päätyi N900-laitteeseen, jonka tiimoilta Linja on tehnyt Nokian kanssa yhteistyötä muutenkin.

Halme arveli, että ele on hyödyllinen, vaikka Nokiakin joskus alkaisi käyttää useamman kosketuksen päälle ymmärtäviä näyttöjä, sillä ele vaatii vain yhden sormen. Olin itse ollut vähän skeptinen eleen toimivuudesta näkemieni videoiden perusteella, mutta jahka puhelin ymmärsi, että haluan zoomata, se tapahtui miellyttävän responsiivisesti. Halme kertoi, että Nokian käyttämä versio eleestä on vanha 1.0 versio, jossa puhelin ei vielä heti tunnista, että käyttäjä haluaa zoomata eikä vierittää näyttöä, mutta tätä on sittemmin ehditty parantaa jo paljon.

***

Ilta päättyi keskusteluuun Donald Normanin Emotional Design -kirjasta. En ollut aiemmin tullut katsoneeksi Normanin TED-puheenvuoroa, jossa hän tiivistää hyvin kirjan tärkemmät teemat jo pari vuotta ennen kirjan ilmestymistä. Tuo kannattaa katsoa.

Kirja on sikäli tärkeä, että se on yksi suosittuja viitteitä, kun määritellään miksi on relevanttia puhua erikseen käyttökokemuksesta ja käytettävyydestä. Yksi merkittävä havainto kirjassa on, että miellyttävät tuotteet myös koetaan helpommiksi käyttää ja niille annetaan enemmän anteeksi.

Miemo Penttisen kokoamassa kalvossa havainnollistetaan kokemuksen kolme tasoa. Tällä erää jäin eniten miettimään tasoista viimeistä. Jos viskeraalinen [tuollaista sanaa ei kyllä suomessa ole] taso viittaa kaikkeen kivaan ja kauniiseen maailmassa ja liittyy siten käyttökokemukseen ja tuotteen käyttäytyminen liittyy paljolti perinteiseen käytettävyyteen, kuinka viimeinen reflektiivinen taso tulisi huomioida ja mihin se liittyy? Pitää ehkä vilkaista kirjaa uudestaan.

skitched-20100220-204035.jpg

Tapahtuma oli kaikkiaan innostava. Kiitokset isännille ja järjestäjille! Täytyy käytä katsomassa uudestaankin.

Aalto Usability Network ja strategisen käytettävyyden tola

February 13th, 2010

Aalto Usability Networkin ensimmäisessä kokoontumisessa 28.1. kuultiin professori Marko Niemisen alustus strategisesta käytettävyydestä ja Digialla team managerina toimivan Janne Ojalan katsaus käytettävyystyön käytännön haasteisiin yritysmaailmassa. Strategista käytettävyyttä pyritään tuomaa näkyviin yhä voimakkaammpin, mutta suurta kehitystä viime vuosina ei vaikuta tapahtuneen. Yritysmaailmassa työ on yhä paljolti ongelmien korjaamista.

Marko Nieminen ja käytettävyystyön vaikuttavuus

Niemisen esitys tarkesteli käytettävyysalan kehitystä 70-luvulta lähtien. Teemana oli vaikuttavuus, joka on vuosien varrella kasvanut hurjasti: alun peilityynestä vedenpinnasta on päädytty hyökyaallon pärskeisiin.

Nieminen huomautti, että vuosien saatossa on noussut esiin huoli alan uudistumiskyvystä.

– Välillä jopa hirvittää käytettävyyden nykyään julkisuudessa saama valtava huomio. Herää myös kysymys, onko ala loppuunkaluttu, Nieminen sanoi.

– Jo käytettävyyden käsitteestä on oltu luopumassa viimeset kymmenen vuotta, hän muistutti ja myönsi, että on alkanut itsekin taipua hyväksymään, että user experiencen erottaminen usabilitystä on perusteltua.

[Esityksen jälkeen Nieminen vieläpä myönsi, että hänestä käyttökokemus on osuvampi käännös kuin käyttäjäkokemus, mutta kehotti käyttäjäkokemus-sanan käyttöön virallisissa yhteyksissä. Blogissahan tätä on vatvottu.]

Uudistumisen suunta oli tuttu jo muutaman vuoden takaisesta seminaarista:

– Toiminta on ollut liian operatiivista. Jotta vaikuttavuus voisi kasvaa, on päästävä tuomaan käyttäjänäkökulmaa jo päätöksenteon aiemmin vaiheisiin, Nieminen määritteli käytettävyyden strategista roolia.

Hän viittasi Scott Berkunin blogimerkintään vuodelta 2002 ja moniin samoihin lähteisiin kuin muutama vuosi sitten.

Kysyin Niemiseltä esityksen jälkeen, onko strategisen käytettävyyden saralla tapahtunut merkittävää edistystä muutamaan vuoteen. Silloin kun aiheesta viimeksi puhuttiin, Nokia mainittiin esimerkkinä yrityksestä, joka on ymmärtänyt käytettävyyden strategiseksi kilpailutekijäksi.

Maailma on muuttunut sen verran, että asian ääneen sanominen herätti tällä kertaa kuulijoissa pienen hymähdyksen.

– Täytyyhän tässä yrittää edes jonkun vähän meteliä pitää, Nieminen hymähti.

Nykyään käyttäjätutkimuksen kurssikin on nimeltään Strategic User-Centered Design ja aiheella on myös oma tutkimusryhmänsä.

Nieminen totesi, että merkittävin muutos on hänen esityksessäänkin mainitsemansa C.K. Prahaladin teoksen The New Age of Innovation (2008) N=1 -ajattelu. Kun tuotteita tehdään demografioiden sijaan yksilöille, käytettävyysalan opit nouset yhtäkkiä arvoon arvaamattomaan.

[Hiljaa mielessäni olin tyytyväinen, että keksin diplomityössäni aikoinaan viitata edes Prahaladin (ja Hamelin) vuoden 1994 kirjaan Competing for the Future.]

– Kun raskaansarjan yritysstrategian guru kirjoittaa jotain tuollaista, sitä kuunnellaan, Nieminen kiitteli.

– Tässähän ollaan tavallaan etsimässä apeja, rajapintoja, joilla yhdistää käytettävyysnäkökulma liiketoiminta-ajatteluun, hän havainnollisti.

Roolin ottaminen on käytettävyysalan omissa käsissä – business-maailma ei osaa tulla koputtamaan ovelle. Nieminen korosti alalla tarvittavaa asennemuutosta.

– Täytyy olla rohkeutta antaa lausuntoja, vaikka tuntuisi, etteivät tulokset olisi tieteellisesti valideja. Tarvitaan strategisia mielipiteitä taktisen datan sijaan.

Janne Ojala ja käytettävyystyön haasteet yritysmaailmassa

Janne Ojalan katsaus käytettävyystyön arkipäivään Digialla oli käytännönläheisempi. Hän kyseenalaisti heti alkuun puheet strategisesta käytettävyydestä:

– Ei käydä keskustelua stragisesta bugitestauksestakaan, hän huvitti yleisöä.

– Käytettävyys on silti välttämätöntä. Me hävitään keissejä muuten.

Janne Ojala

Design Factoryn salissa oli industriaali tunnelma

Ojala näki haasteena, että käytettävyys on alan ulkopuolisille häilyvä käsite. Se on ranskalainen viiva, jonka pitää kuulua sopimukseen, mutta ei ole selvää, mitä se sisältää. Ainakaan se ei saisi maksaa mitään.

Ojala listasi muutamia haasteita

  • Jos työllä ei ole vaikuttavuutta, se ei voi olla strategista
  • On oltava mukana prosessissa
  • Täytyy seurata ja sisällyttää pomon tuloskorttiin
  • Se mikä tuottaa rahaa, on strategista

Ojala jatkoi sivuamalla seuraavia otsikoita

Organisaatio

Ojala näytti, kuinka käytettävyystyö voidaan toteuttaa yrityksessä linja- tai matriisiorganisaationa. Alalla ei tunnu vieläkään olevan konsensusta parhaasta toteutuksesta – vaihtoehdoilla on puolensa. [Varsinaisesti kalvon matriisiorganisaatio näytti kyllä hajautetulta organisaatiolta eikä matriisilta.]

Prosessi

Ojala korosti, että käytettävyyden pitää olla edustettuna myyntiprosessissa ja kehotti ottamaan UX-tiimin edustajan mukaan myyntitiimiin.

Käyttäjäkeskeisyys pitäisi myös saada mukaan ketterään ohjelmistokehitykseen. Ojala mainitsi esimerkkinä haasteesta, kuinka kerran huomattiin, että eri tahot ymmärsivät use case -käsitteen neljällä eri tavalla.

Ojala varoitti myös UX-työn ulkoistamisesta. Minusta tuossa oli pieni ristiriita sikäli, että Digia tarjoaa juuri ulkoistuspalveluja. Kysyinkin tuota esityksen jälkeen, mutta asia jäi hieman epämääräiseksi.

Ymmärrys

Nielsenin saitti antaa asioista vähän huonon kuvan, Ojala totesi ja sai yleisön hymähtämään.

Jos syntyy mielikuva, että käytettävyysväki pyrkii johonkin Nielsenin sivuston kaltaiseen, viimeistään markkinointiväki älähtää.

– Managementti näkee softapinon kasana kiviä. He eivät näe sitä kekona pannareita – hillolla ja kermavaahdolla, hän tunnelmoi.

Mutta aika on muuttumassa. Ojala huomatti, että nuorilla ohjelmistokehittäjilläkin on asioihin visuaalinen ote. Kun on eletty koko nuoruus pelien ja tyylikkäiden web-saittien maailmassa, ei kehdata tehdä rumaa kuraa.

Sitoutuminen

– Success brings commitment, Ojala linjasi.

Onnistuminen täytyy tehdä näkyväksi, ja vain seuratut asiat voidaan todeta onnistuneiksi.

Resurssit

Ojala huomautti, että jo pelkän ohjelmiston testaamisen myyminen on vaikeaa. Myy siinä sitten elämyksellistä käyttökokemusta.

Asiakas

– Asiakas kiinnostaa kaikkia asiakkaita, Ojala muistutti.

Epäselvää on, mitä se vaatii käytännössä. Usein ajatellaan, että testaaminen tekee pyhäksi.

– Devaajat taas kysyvät, miksei agiili riitä. Mihin näitä UX-tyyppejä oikein tarvitaan?

Ojala kaipasi parempaa mallia yhdistää UX-suunnittelu ja ketterä kehitys, mutta kun kysyin esimerkkejä omista kokemuksista, selkeitä vastauksia ei saatu.

Käsityön leima

Ojala sanoi, että käytettävyystyö pitää kyetä tuotteistamaan, uniikkityöhön ei ole varaa. Asiaa helpottaa, etteivät ongelmat ole usein niin uniikkeja kuin halutaan uskoa.

– Ehkä tässä tarvitaan vain lisää vuosia vyön alle, hän tuumi.

Johtajuus

Ojala kaipaili UX Officeria. Muutos ei tapahdu, ellei sitä vaadita yrityksen ylimmässä johdossa.

Yleisökeskustelu kääntyi Appleen.

– Ipodsukupolvi ei tiedä mikä on ROI, mutta Jobs sanoo että tämä on jees, Raino Vastamäki kiteytti.

Jostain kommentoitiin, että pitäisi vain selvästi esittää, mitä ongelmien korjaus maksaa ja mitä se tuottaa ja budjetoida sen mukaan.

En malttanut olla kommentoimatta.

– Tuolla tavalla saadaan korjattua ongelmia, mutta ei luotua elämyksiä. Ei Nokiallakaan pitänyt olla ongelmia ennen kuin iPhone ilmestyi.

Lauri Sumari kehotti lukemaan kirjan Selling usability.

Esiin nousi myös asiantuntijoiden uskottavuusongelma:

– Sillä mitä asiakas sanoo on 5000 kertaa enemmän painoarvoa kuin omalla sanomisellasi.

Keskustelu äityi jopa hieman filosofiseksi, kun alettiin pohtia insinöörin tarkoitusta.

– Onko teollisen yhteiskunnan myötä syntynyt filosofia täyttää tarpeet edullisesti väärä nykytilanteessa?

Keskustelu tiivistyi lopulta pitkälti siihen, ollaako vähentämässä negatiivista vai lisäämässä positiivista käytetävyyttä.

– Koska olemme konseptitalo, teemme sen mistä maksetaan. Siksi se jää meillä usein negatiiviselle puolelle, Ojala myönsi.

Hän muistutti kuitenkin, että mikäli menneestä kehityksestä voi mitään päätellä, kasvu on melkoista.

– Digialla oli vuonna 2001 kolme UX-ihmistä. Nyt heitä on 50. Voidaan sanoa, että käytettävyys on siirtynyt jännittävästä kuriositeetista vääjäämättömäksi vaatimukseksi.

[Pahoittelut hajanaisista muistiinpanoista. Testailin, kuinka muistiinpanojen tekeminen onnistuu pelkällä puhelimella.]

Will iPad deliver the Origami vision?

January 28th, 2010

While anxiously awaiting the Apple tablet, I took a look at the promo video of the original Origami device. Introduced in 2006 by Microsoft, it was an intriguing concept that was supposed to be something between a laptop and a phone.

What happened was what happens to the concept cars that are shown at exhibitions but never make it to production lines without losing their character. Sadly, the actual device failed to live up to the expectations set by the hype that surrounded the project. Just once when Microsoft was able to come up with a catchy name, it was watered to something like ultra mobile personal computer, UMPC. And the device was no better: David Pogue reported that he was actually able to click with it.

And you can “click the mouse” by pressing the Change Resolution button while also pressing the Menu button.

But nothing in this first crop is anything like what Bill Gates envisioned a year ago: a one-pound machine with all-day battery life and a price tag of $500 to $800. That dream, Microsoft admits, is years away.

[4 years, to be more accurate.]

My experiences weren’t any better (in Finnish).

***

Mockery aside, it’s interesting to see in hindsight that their vision was surprisingly similar to what iPad turned out to be.

YouTube - UMPC, Ultra-Mobile PC - Microsoft Origami

Downloading photos from you camera.

YouTube - Microsoft Origami

Doodling pictures.

YouTube - Microsoft Origami

Using it as a picture frame.

YouTube - Microsoft Origami

Typing with an auxiliary keyboard.

YouTube - Microsoft Origami

Playing games.

YouTube - Microsoft Origami

Using maps.

YouTube - UMPC, Ultra-Mobile PC - Microsoft Origami

And watching videos, of course.

Ironically, the only magazine shown in the video is printed on paper:

YouTube - Microsoft Origami

Recently, Microsoft has been getting attention with a concept called Courier. It takes the ideas even further and relies heavily on advanced text recognition. Let’s hope it won’t take another four years before we see something concrete along these lines.

***

Otto Berke, who led the design of Haiku tablet concept at Microsoft, has also commented on the iPad. He thinks that it is unsurprising as a product but gives Apple credit for the execution.

With the 7”-display-based Haiku/Origami, I aimed for greater mobility in the tradeoff between mobility and display real estate.

iPad – innostuksen ja pettymyksen aiheet

January 28th, 2010

Lohdullista nähdä, että Apple ei tyydy ilmeiseen. Vielä viime keväänä kaikkitietävät markkina-analyytikot neuvoivat Applea, että heidän kuuluu tehdä miniläppäri, koska kaikilla muillakin on. Kirjoitin tuolloin varmuuden vuoksi muistiin, etten usko, että Apple tekee mitään nykyistä kannettavaa pienempää suunnittelematta siihen kokonaan uutta käyttöliittymää.

Apple - iPad - Features - The best device for web, email & photos.

Upeaa nähdä, että he tekivät sen – sillä jonkun se täytyi tehdä. Olemme taas vähän lähempänä sitä tulevaisuutta, jota olemme koko ajan salaa odottaneet saapuvaksi.

On kuvaavaa, että Nokia julkaisi syksyllä laitteen, joka suunnilleen näyttää siltä miltä Applen miniläppäri olisi näyttänyt.

Kaikki on sanottu jo moneen kertaan. Twitter olisi kaivannut hetki sitten tagia aiheille, jotka eivät liity Appleen. Kerronpa minäkin mitä jäi päällimmäisenä mieleen.

iPad on yllättävä nimi. Olihan iPhonekin yllättävän lattea ja arvattava, mutta iPad on niin lähellä iPodia, että vähän ärsyttää. Tulee mieleen aika, jolloin oli olemassa iMac ja eMac, ja sai arvella, puhuuko toinen suomea vai englantia sanoessaan [iimäk]. Luultavasti [pädi] voittaa. iMacia kutsuttin vielä alkuaikoina [iimäkiksi], mutta kukaan ei varmaan sano [iifoun].

Apple - iPad - Watch the iPad video.

Kirjoittaminen näyttää kamalalta. Jobs sanoi, että kokonaisuuden upeuden ymmärtää vasta kun sitä pitää käsissään, mutta kuvissa näyttää siltä, että ranne on jatkuvasti valtavalla jännityksellä, kun sormia ei voi lepuuttaa missään. Olisin toivonut näkeväni näytön reunaan ankkuroidut puolikaarinäppäimet tai jotain muuta viilatumpaa.

Suomenkielistä näppäimistöä ei speksin mukaan tarjota, vaika sellainen on iPhoneen tehty. Samikki sanoi nokkelasti:

Apple seems to have stolen from Nokia the patent of not providing the Finnish keyboard (see tech specs). N97 revisited.

Apple - iPad - Features - The best device for web, email & photos.

Mikä ihme tuota oletustaustakuvaa vaivaa? Yleensä Apple on kunnostautunut taustakuvien valitsijana, mutta tuo on täysi floppi ja saa laitteen näyttämään kuvissa amatöörimäiseltä feikiltä. Sikäli hyvin Applemaista mainostaa, että ihan totta jätkät: saatte ihan itse valita taustakuvanne. Awesome.

Apple - iPad - Watch the iPad video.

Tuota saa olla jatkuvasti pitämässä kiinni. Kun maata röhnötän tässä sohvalla kirjoittamassa tätä, näyttö pysyy itsekseen pystyssä käsieni hosuessa näppäimistöllä. iPadillä joutuisin istumaan pystyssä laite sylissä tai nostamaan jalkani koukkuun ja tukemaan laitetta lonkkiini.

Keyboard dock

Miksi en voi käyttää bluetooth-näppäimistöä? [Päivitys: ehkä voinkin, hyvä.] Miksi en voi käyttää iPhonea modeemina? Voikohan sitä kytkeä kiinni ulkoiseen näyttöön? [Päivitys: Voi, jos kantaa mukana adapteria] Kamerasta pystyy onneksi siirtämään kuvia lisälaitteen ostamalla. Saisipa saman lisälaitteen toimimaan iPhonessakin.

Apple - iPad - Photos and images of iPad

iBooks näyttää upealta. E-ink-näytöltä on kiva lukea, eikä tuota kokemusta ymmärrä ennen kuin on kokenut. Mutta ne ovat hitaita ja kankeita vielä kauan, kun tämä on upea ja mieletön tässä ja nyt. Sikäli hauskaa, että käyttöliittymä on kovasti samanlainen kuin muinaisessa Pelihylly-hankkeessamme, josta kerroin diplomityössäni. Minäkin ajattelin, että kauppa voisi löytyä ympäri kääntyvän hyllyn takapuolelta.

Suomen kannalta tilanne on vähän ikävä, pelkään. Apple tuskin pitää täkäläisten kirjojen kanssa sen kovempaa kiirettä kuin elokuvien ja tv-sarjojen kanssa (Status tällä hetkellä: Ei koske Suomea). Applen laitteisiin taas ei yleensä voi ostaa sisältöä kuin Applelta. Ja kestää tovin jos toisenkin ennen kuin muilta valmistajilta tulee yhtä kiehtovia laitteita. iPhonekin sai olla pari vuotta rauhassa.

Mitä siitä puuttuu? Flash-tukea ei ole, mikä on aika kiehtovaa. John Gruber kirjoitti hiljattain hienon analyysin Adobesta, Applesta ja Flashistä. Hän uskoo, ettei Apple halua, että noin tärkeä osa webiä jää yhden yrityksen haltuun. Valtaosa Safarin kaatumisista aiheutuu lokien mukaan Flashistä eikä Apple halua pilata laitteitaan huonosti toimivalla tekniikalla, jota se ei pääse itse korjaamaan. Tietty mukana on bisneskulmaakin, mutta on likimain kaikkien muiden paitsi Adoben kannalta hyvä, että Apple tukee voimakkaasti HTML5:ttä ja javascriptiä, Gruber pohtii.

Kameraakaan ei ole. Ymmärrän hyvin, ettei iPhonessa ole web-kameraa, mutta tablettiin olisin sellaista melkein odottanut saapuvaksi. Monen saattaa olla hankala korvata tuolla kannettavaansa, jos harrastaa videopuheluita Skypessä. Ehkä ongelmaksi koettiin sama kuin puhelimessa: laitetta on työlästä pitää niin, että kamera kuvaa luontevasti. Ihmisten leuat ja sieraimet näyttävät ikävältä alaviistosta.

Stylusta ei ole, mutta ei kai kukaan sellaista kovin vakavissaan odottanutkaan. Luin juuri vertailun, jossa todettiin, että iPhonen näppäimistöllä kirjoittaa lopulta paljon nopeammin kuin Newtonilla ikinä. Saati Palmilla. Piirustelu näytti onnistuvan tyylikkäästi sormillakin.

Jalkaa ei ole. Tuota ei ole tarkoitus saada pystyyn pöydälle, ellei kanna mukana erikseen hankittavaa jalustaa.

Apple - iPad - Watch the iPad video.

Tuntovasteen antavaa näppäimistöä ei ole, mutta enpä tuollaista odottanutkaan. Myöskään uusia mullistavia eleitä ei juuri nähty, joskin valokuva-albumien esiin avaaminen pyyhkäisemällä nipistämällä näytti hyvältä.

Moniajoa ei ole. Ei ole millään muotoa eleganttia, että ohjelmaa vaihtaakseen saattaa joutua raapimaan n kertaa kotinäkymää, jos vaihdettava ohjelma sattuu olemaan kaukana – saati sitten että tiedot eivät pysy muistissa, mutta kun ei niin ei.

Uudistetusta notifikaatiojärjestelmästä ei ole tietoa. iPhone tarvitsisi Palm Pre -tyyppisen globaalin notifikaatioalueen, ja sama koskee kaiken järjen mukaan iPadiakin.

Tietoa julkaisualan mullistuksesta ei ole. New York Timesista näytettiin lupaava demo, mutta vielä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka tämä pelastaa sanomalehdet.

***

En sittenkään malta odottaa, milloin joku tekee ensimmäisen korttipelisovelluksen. Kukin pelaaja näkee oman kätensä iPhonellaan, ja yhteisenä pelipöytänä toimii iPad. Näen jo sieluni silmin, kuinka pelikorttiteollisuus natisee liitoksissaa.

Tuhoisa Apple-historiani

January 16th, 2010

Sain kuin sainkin uuden iPhonen itsestään rikkoutuneen tilalle. Näyttöjä lukuunottamatta harkitsen Applea aina ensimmäisenä tekniikka ostaessani. Tarkempi pohdiskelu osoittaa, ettei tämä johdu ainakaan hyvistä kokemuksistani laitteiden kestävyydestä.

Valtaosa ostamistani Applen laitteista on käynyt joko takuuhuollossa tai vaihdettu uuteen. Ainoatakaan korjausta en ole sentään itse maksanut. En usko, että olen Applelle kovin tuottoisa asiakas.

iBook (500 MHz G3), 2001

skitched-20100116-180008.png

Ensimmäinen kannettavani. Noin kolmen vuoden iässä koneessa ilmeni tyyppiviaksi todettu ongelma: näytön kuva lakkasi näkymästä. Kone korjattiin Applen piikkiin, UPS hukkasi sen paluumatkalla kuukaudeksi jonkin hubinsa nurkkaan. Myin korjatun koneen eteenpäin. Ostaja palautti sen, sillä näyttö ei toiminut. Apple korjasi sen uudestaan, ja löysin sille uuden ostajan.

iPod (toinen sukupolvi), 2002

skitched-20100116-180239.png

Tuohon aikaan iPodien mukana tuli kuulokejohtoon kiinnitetty kaukosäädin. Omani liitin oli niin löysä, ettei se pysynyt kunnolla kiinni soittimessa. Melkoisen vaivan jälkeen sain vaihdettua itselleni uuden kaukosäätimen. Seuraavassa iPod-mallissa Apple oli vaihtanut liittimen tukevammaksi.

Vuonna 2005 soittimen kuulokeliitäntä oli kulunut niin, että ääni kuului vain monona. Tuona syksynä laite osoittautui sittenkin kallisarvoiseksi, sillä PowerBookkini kovalevyn lauettua, käynnistin tietokoneeni iPodin 10-gigaiselta kovalevyltä. Vanhan kunnon FireWire. Soitinta ei ole nähty sitten uudenvuoden 2005–2006. Älkää kysykö.

PowerBook (G4 12″, 1,33 GHz), 2004

skitched-20100116-180409.png

Tällä kertaa ostin koneeseeni AppleCaren. Se kannatti, sillä laitteesta päädyttiin vaihtamaan kovalevy kaksi kertaa ja emolevy kerran – kaikki takuuajan jo päätyttyä. Myös korroosiosta kärsinyt ranteenalusmetalli vaihdettiin pyynnöstäni jonkin korjauksen yhteydessä.

Ensimmäisen levyn hajotessa olin opiskelemassa Saksassa ja sain jostain systä odotella varaosaa yli kuukauden. Tuolloin minut pelasti, että sain tehtyä välttämättömimmät hommani iPodiani kovalevynä käyttäen.

Kone päätyi pikkuveljilleni ja toimii yhä. Välillä vihkiytymättömämpi väki tulee kysymään: Mitä, onko Apple tehnyt miniläppärin?

iPod nano (1. sukupolvi), 2005

skitched-20100116-180554.png

Nano ilmestyi saataville juuri sopivasti ensimmäisen iPodini kuulokeliitännän petettyä. Ensimmäinen laitteeni kesti puolisen vuotta, kunnes se pimeni täysin. Uusi vaihtui kivuttomasti takuuseen. Siinä saksalaisessa Mac-liikkeessä alettiin pikkuhiljaa tuntea minut.

MacBook Pro (2,2 GHz), 2007

skitched-20100116-180658.png

Nykyisin käytössäni oleva kone kävi pikaisessa näytönvaihdossa takuuaikansa loppumetreillä. Näytön keskivaiheille piirtyi pystysuuntaisia värikkäitä viivoja, kun näyttöä avasi tai sulki. Tyyppiviaksi todettiin tuokin.

iPod touch (1G), 2007

skitched-20100116-182016.png

Ostin iPod touchin, kun siitä sai jonkin alennuksen koneen ostamisen yhteydessä. Ja ihan ammatillisesta mielenkiinnosta, tietty.

Kuinkas tämä nyt hajosikaan. En tahdo muistaa. Takuuaikana joka tapauksessa, ja sain vaihdossa uuden. Lahjoitin sen eteenpäin, kun siirryin iPhoneen.

iPhone (3G), 2008

skitched-20100116-180805.png

iPhonen toinen kuuloke hajosi heti ensimmäisen viikon kuluessa. Liimaus petti, ja kuulokkeen ritilä ja kaiutinosa työntyivät ulos muovista. Sonera totesi, että oma vika.

Puhelimen näyttö lakkasi toimimasta vuoden ja 4 kuukauden jälkeen. Kuluttajansuojalakiin vetoaminen ja huoltoyhtiön lausunto, että laite olisi korjattu takuun piikkiin, jos takuu olisi ollut voimassa, saivat Soneran vaihtamaan laitteen uuteen.

Airport Express, ??.

skitched-20100116-180854.png

Käytettynä ostamani Airport Express -tukiasema pimeni itsekseen tässä jokunen viikko sitten. Tarkasta ostoajankohdasta ei ole tietoa.

iPod nanoni toimii edelleen mainiosti, vaikka akku alkaa olla heikossa kunnossa. Nike + iPod toimisi varmaan muuten, mutta kenkäanturin paristo on loppu eikä sitä voi vaihtaa. Mighty Mouse toimii, mutta vierityspallo on jatkuvasti jumissa. Sen syrjäyttänyt Magic Mouse on paras hiiri ikinä, mutta tykkää syödä paristoja.

[Päivitys: Pari viikkoa myöhemmin MacBook Pro ei enää käynnisty. Pahaa pelkään, että emolevy on rikki, sillä kone juuttuu heti alkufanfaariin. Vasta uusittu iPhone ei myöskään enää löydä wlan-verkkoja. Netissä puhuttiin, että wlan-piirit tapaavat mennä rikki kuumentuessaan käytössä. Kohta voisi loppua huumorintaju minultakin.]

VR:n uusi lippuautomaatti on pettymys

January 15th, 2010

VR:n uudet vihreät lippuautomaatit ovat jo jonkin aikaa vaanineet asemien auloissa kehottaen ihmisiä painamaan ctrl + alt + del. Laitteiden painikkeiden puuttuminen on tehnyt tästä haastavaa.

skitched-20100118-185811.png

Nyt automaatit ovat auenneet varsinaiseen käyttöön. Pettymyksekseni huomasin, ettei uusi automaatti tarjoa helpotusta vanhan jättämiin ongelmiin, mutta on ergonimiselta suunnittelultaan edeltäjäänsä huonompi. Nämä asiat harmittavat:

  • Käyttöliittymä ei hyödynnä kosketusnäyttöä.
  • Näyttö ei näy kunnolla pitkälle käyttäjälle.
  • Vieläkään ei ole mahdollista ostaa vierekkäisiä paikkoja, jos kumpikin haluaa maksaa oman lippunsa.

***

Laite on vihreä ja siinä on kosketusnäyttö – siinä tärkeimmät uudistukset. Valikkorakenne on edelleen vanhan automaatin kaltainen. Edellisessä automaatissa käytettiin näytön reunojen ympärille siroteltuja painikkeita (vrt. pankkiautomaatti), joten oli luontevaa, että näytön valinnat sijaitsivat näiden fyysisten painikkeiden yhteydessä. Kosketusnäytöllä tässä ei ole mieltä, mutta näin toimitaan silti yhä.

Vaikutelma on huvittava näkymässä, jossa valitaan kaukojunalippua. Näytön keskiosa on tyhjä ja reunaa kiertää koskestuspainikkeiden sarja. Vihoviimeinen painike alaoikella antaa mahdollisuuden määräaseman kirjoittamiseen. Olisi voinut olla mielekästä laittaa haku näkyville hyödyntämättömään tilaan näytön keskelle.

skitched-20100118-190015.png

Kohteet on ripoteltu hassusti näytön reunoille.

No, tämä on pientä. Suurin ongelma on, että näyttö on suunnattu huonosti. Ymmärrän, että 192 cm pitkänä olen keskimääräistä pidempi, mutta sen paremmin vanhalla automaatilla kuin pankkiautomaateilla tästä ei koidu ongelmaa. Uudella lippuautomaatilla sen sijaan minulta jää näkemättä suuri osa näytön ylälaidasta. Tällä alueella esitetään mm. näkymän otsikko, joka olisi sinänsä mukava nähdä.

skitched-20100118-190139.png

Tältä näkymä näyttää minun silmääni.

skitched-20100118-190254.png

Tältä sen on tarkoitus näyttää (huomatkaa tuikitarpeellinen ^-merkki).

(Luulin, että ihmiset ovat pitenemään päin, mutta tällainen hölmöily tuntuu olevan tapana uusissa automaateissa. Ikävintä on, ettei näitä voi korjata softapäivityksellä. Matkakortin latausautomaatti kärsii samasta ongelmasta: maksukortin näyttö on sijoitettu niin, ettei se osu silmiini. Asiaa hankaloittaa erityisesti se, ettei päänäytöllä mitenkään indikoida, että alanäytöllä olisi asiaa.)

Suurin pettymys VR:n lippuautomaatissa on sittenkin, ettei se tarjoa ratkaisuja vanhoihin ongelmiin. Hyvin usein olen matkustanut porukalla jonnekin. Tällöin haluaisin istua matkaseuralaisten kanssa lähekkäin.

Hyvin harvoin haluan maksaa matkaseurani matkoja. Tähän VR ei tarjoa ratkaisua. Jos liput haluaa ostaa erikseen, paikat arvotaan satunnaisista paikoista junaa. Ei keinoa tehdä tilausta ensin ja maksaa sitten yksi kerrallaan niin kuin ravintolassa.

Onko taustajärjestelmä tosiaan näin huono vai eikö kellekään muka tullut mieleen?

Twitter-lunttilappu (ja mistä se kielii)

December 2nd, 2009

Tuija julkaisi taannoin hyödyllisen Twitter-lunttilapun.

@-merkki käyttäjätunnuksen edessä on merkki puhuttelusta. (– –)
RT @nimimerkki viestin edessä tarkoittaa, että kirjoittaja on pannut sanan kiertämään eli Re-Tweettaa kaverin viestiä omille verkostoilleen luettavaksi. (– –)
#risuaita merkkijonon edessä ilmaisee kanavatunnuksen. (– –)
Uusinta uutta Twitterissä ovat listat

En malta olla mainitsematta, että mieleen tulevat TKK:n tietokone työvälineenä -kurssin Unix-lunttilaput.

ls {path} It’s ok to combine attributes, eg ls -laF gets a long listing of all files with types.
ls {path_1} {path_2} List both {path_1} and {path_2}.
ls -l {path} Long listing, with date, size and permisions.
ls -a {path} Show all files, including important .dot files that don’t otherwise show.
ls -F {path} Show type of each file. “/” = directory, “*” = executable.
ls -R {path} Recursive listing, with all subdirs.
ls {path} > {filename} Redirect directory to a file.

Tietty oikoteitä on hyvä olla, mutta erityisen valtavirtaystävällisenä en Twitteriä pitäisi ennen kuin tauhkat saa siivottua näkyvistä eivätkä toiminnot ole vain muistin varassa. Eikä sillä, varmaan saakin, jos osaa ottaa käyttöön oikean clientin. Sekin tuntuu olevan oma hifistelylajinsa.

Täytyy samalla kertaa mainita, että minusta on hienoa, kuinka Facebook opettaa hienovaraisesti uusia ominaisuuksiaan. Kun näin Sulopuiston statuksessa linkin toiseen henkilöön, vein hiireni linkin päälle ja sain heti selityksen, kuinka moinen ihme syntyy. Samalla @-merkillä kuin Twitterissäkin, mutta lopulliseen tuotteeseen ei erikoismerkkejä sotketa.

Screen shot 2009-12-02 at 22.47.07

Kun statusta kirjoittaessaa lisää @-merkin, saa kätevän listan kontakteistaan, joten nimeä ei tarvitse kirjoittaa kokonaan ja se menee varmasti oikein. Tämä ei tietty onnistuisi samaan tapaan Twitterissä, jossa saa huutaa koko maailmalle.

Kuinka nappien vähentäminen lisää monimutkaisuutta

November 24th, 2009

[Tämä teksti on julkaistu alun perin työblogissani, mutta sopii varmasti tännekin.]

Applen laitteita yksinkertaisiksi kehuvat muistavat mainita yhdeksi syyksi sen, että nappuloita on vähän. Googlekin saa kehuja: siinä on vain yksi luukku ja hakunappi. “Voisiko meidänkin tuotteemme olla niin kuin Google”, jotkut suunnittelijat tuskailevat pomojensa vaatimuksia. Asia ei ole noin yksinkertainen.

Nappien ja valintojen poistaminen on triviaalia. Karsimisen tekeminen niin, että aiotut tehtävät saa suoritettua jouhevasti, on haastavaa.

Kuka tahansa pienellä näytöllä ja parilla painikkeella varustettuja piippaavia laitteita säätänyt tietää tämän. Laite voi olla digitaalikello, askelmittari tai polkupyörän nopeusmittari. Yhteistä näille on, että ne näyttävät yksinkertaisilta vähine nappeineen, mutta todellisuus on tuskainen. Lukuja saa nylkyttää eteenpäin painallus kerrallaan ja jos innostuu painamaan kerran liikaa, joutuu kelaamaan koko listan läpi uudelleen. Taaksepäin liikkumiselle kun ei omaa nappia riittänyt.

Kun nappeja on enemmän kuin toimintoja, yksi painike joutuu vastaamaan monesta asiasta. Tällöin käyttöliittymään tuodaan erillisiä tiloja eli moodeja (mode). Moodeja kannattaa välttää, jos suinkin mahdollista, sillä ne ovat ihmisille vaikeita ja aiheuttavat joidenkin tutkimusten mukaan suurimman osan tilanteista, joita onnettumuusuutisissa kutsutaan inhimillisiksi virheiksi (yleensä inhimillisen virheen takana on epäinhimillinen järjestelmä, mutta tätä harvoin mainitaan uutisissa).

***

Moodi voidaan määritellä niin, että eri moodeissa sama toiminta aiheuttaa eri vasteen. Näin esimerkiksi tietokoneen caps lock -painikkeella siirrytään moodista toiseen. a-painikkeen painaminen tuottaakin yhtäkkiä vasteeksi A:n. Moodista kerrotaan valolla, joka monissa näppäimistöissä sijaitsee aivan muualla kuin caps lock -nappi, ja jää näin helposti huomaamatta. Työnäppäimistössäni ei näköjään ole minkäänlaista indikaattoria asiasta.

Yleensä vahingossa painetun caps lockin huomaakin vasta jäljestä, joka ei vastaa tarkoitusta (erään tiedon mukaan viimeisin tahallinen caps lockin painallus sattui vuonna 1987). Moodivirhe on tapahtunut, mutta onneksi lopputulos ei ole sen vakavampi.

Yksi liennytys määritelmälle on. Jos moodi on käyttäjän huomion kohteena, painikkeen modaalisuus on hyväksyttävää. Näin on ihan ok tehdän play/pause-painike musiikkisoittimeen, sillä käyttäjä tietää missä moodissa hän on kuulemalla äänen korvissaan. Musiikin pysäyttäminen on paljon hankalampaa, jos kuulokkeet eivät ole korvilla ja joutuu pohtimaan, tarkoittaako näytöllä näkyvä play-symboli, että musiikia toisetaan parhaillaan vai että musiikin toisto alkaa, jos nyt painan vieressä olevaa nappia.

Viimeksi tuskailin moodien kanssa suuremmin viime kesänä. Yritin katsoa kelloa Helsinki-Tallinna-purjehduskilpailussa. Kädessäni oli Claes Ohlsonilta ostettu anadigikello, jonka näytön taustavaloa en tahtonut saada päälle. Painoin kaikkia neljää nappia vuoron perään, mutta mikään ei toiminut.

Valonappi oli modaalinen, se toimi vain tietyssä moodissa. Muissa tiloissa se teki jotain muuta. En muistanut ulkoa myöskään mode-napin sijaintia, joten olin täysin arvailun varassa. Jonkin aikaa nappeja painettuani valo viimein syttyi, mutta huomasin harmikseni, että nappeja hakatessani olin tullut säätäneeksi kellonajan vääräksi. Onneksi valo valaisi myös viisareita sen verran, että sain lopulta ajan selville.

***

Einstein kehotti tekemään asioista niin yksinkertaisia kuin mahdollista, mutta ei yhtään yksinkertaisempia. Larry Tesler on samassa hengessä todennut, että järjestelmiin liittyy tietty määrä välttämätöntä monimutkaisuutta. Sähköposti vaatii lähettäjän ja vastaanottajan osoitteet, joten ne on pakko tietää.

Sähköpostiohjelma voi auttaa niin, ettei omaa osoitetta tarvitse kirjoittaa, ja vastaanottajakin osataan täydentää muutaman kirjaimen perusteella. Jos halutaan säästää käyttäjää ajattelulta, suunnittelijan on ajateltava etukäteen tämän puolesta. Monimutkaisuuden määrä on vakio, mutta toisessa tapauksessa lopputuloksena on tyytyväinen käyttäjä.

Joskus ajattelun tekee suunittelijan sijaan tekniikka. Google pystyy tarjoamaan yksinkertaisen hakuluukun juuri siksi, että heillä on valtava määrä dataa ja mielettömät algoritmit sen läpikäymiseen. Lopputulos on yksinkertainen, mutta ei liian yksinkertainen. Välttämätön monimutkaisuus on mukana

Samsungin kosketusnäyttömainos

November 22nd, 2009

Samsung mainostaa kosketysnäyttöpuhelimiaan sinänsä nokkelalla bussipysäkkimainoksella. Ainakin Rautatiesaseman eteen ratikkapysäkille on asennettu näyttö, jota pääsee tökkimään.

Sääli vain, että teksti on niin pienellä, että matalaresoluutioisella näytölle se on liki lukukelvotonta. Olisi saattanut kannattaa testata mainosta edes kerran ennen kuin lähti kalliilla rahalla levittämään sitä ympäri pysäkkejä.

P1070570

sansungin kosketusna0308ytto0308mainos

Kokonaan oma kysymyksensä on, mitä mieltä on tarjota noin laajaa valikoimaa puhelimia neljällä eri käyttöjärjestelmälla, mutta enpä lähde tuohon tällä kertaa.

Pitäisikö murupolkuelementin kertoa, missä käyttäjä on oikeasti käynyt?

November 4th, 2009

Murupolku on hauska käännös nokkelasti nimetystä breadcrumb trail -navigointielementistä. Hannu ja Kerttu jättivät muruja taakseen löytääkseen tiensä kotiin. Tyypillinen murupolku ei sittenkään kuvaa käyttäjän todellista historiaa, vaan sivuston hierarkista rakennetta.

Mm. Arthur Clemens on suosittanut käyttämään elementille toista termiä, ja Jakob Nielsenkin on huomauttanut, että nimi johtaa harhaan.

Apple - Magic Mouse - The world2019s first Multi-Touch mouse.

Applen sivuilla murupolku sijaitsee tyypillisen sivun ylälaidan sijaan huomaamattomasti alatunnisteen lisänavigaation osana

Nielsenin ohje on kuitenkin yksikäsitteinen: murupolun tulee kuvata sivuston rakennetta, muuten se vain toistaa paluu-painikkeen toiminnallisuuden. Juho Päivärinta on tehnyt murupoluista hiljattainkokonaisen gradun [PDF, 1,5 Mt] ja toteaa (s. 29), että kävijän todellista historiaa kuvaavia murupolkuja käytetään harvoin:

Polku-murupolut (“miten sinä tulit tänne”) ovat dynaamisia ja edustavat termin alkuperäistä metaforaa eli näyttävät polun, jonka käyttäjä on kulkenut Web- sivuston sisällä päästäkseen nykyiselle sivulle (Rogers & Chaparro 2003, 1; Instone 2002, 1). Sivuston sama sisältö voidaan esittää myös toisten murupolkujen avulla, koska käyttäjät voivat kulkea eri reittejä samaan kohteeseen. Nämä murupolut ovat yleisiä tietokantapohjaisten Web-sivustojen keskuudessa. (Instone 2002, 1.) Murupolkujen linkit eivät viittaa sivuston laajempiin luokkiin hierarkiassa, vaan ne viittaavat sivuihin, joissa käyttäjä on aikaisemmin käynyt (Aery 2006). Spoolin (2008) mukaan näitä murupolkuja käytetään harvoin Web-sivuilla (Spool 2008).

Lainauksessa sanotaan, että historiaa näyttävät polku-murupolut (sanana vähän hupsu) olisiat käyttökelpoisia tietokantapohjaisilla web-sivuilla. Onko nykyään olemassa muitakin?

Perinteiset hierarkiset murupolut tuntuvat minusta usein teennäisiltä, kun sivustolla ei ole varsinaista hierarkita rakennetta. Mikä on vaikka Amazonin, Youtuben tai Flickr:n hierarkia? Niissä on pääsivu ja sisältöä, joihin liittyy erilaisia tägejä, mutta tägeillä ei ole keskinäistä hierarkiaa. Jos valitsen yksittäisen videon tai kirjan etusivulta, enkö ennemminkin hämmenny, että olen hypännyt satunnaisen kategoriapolun päähän.

Ehkä tästä syystä mainituissa palveluissa ei murupolkua näykään.

Päivärinnan viittaama Jared Spoolin artikkeli sisältää hyviä ajatuksia. Siinä varoitetaan murupolkujen itsetarkoituksellisuudesta ja kehotetaan miettimään, mikä on oikeasti hyödyllistä. Spoolin attribuuttipohjainen murupolku kuulostaa mielekkäältä tietokantapohjaiselle sivulle. Kun käyttäjä kaventaa tuotevalikoimaa hakutuloksia suodattamalla, tehdyt valinnat näytetään murupolussa.

Tämä ei korvaa selaimen paluutoimintoa, sillä suodattaminen saattaa tapahtua ajax-henkisesti yhdellä ainoalla sivulla. Saatu informaatio on myös mielekkäämpää kuin kiinteä hierarkian esittely, sillä se heijastelee käyttäjän tekemiä todellisia valintoja.

Taannoin kehumani Fruugo toimii näin, kuinkas muuten. Murupolku kuvaa käyttäjän hakutulosta rajatessaan tekemiä valintoja.

Sisustus - Koti | Fruugo

Olin aikeissa sanoa, että tuotteen itsensä sivulla murupolkua ei kuitenkaan ole, vaan tarjolla on vain linkki takaisin tuotteen pääkategoriaan. Tuo on näemmä muuttunut sitten viimenäkemän. Nyt siellä on sittenkin murupolku.

Esimerkki havainnollistaa hyvin, kuinka tuotteen omalla sivulla oleva kiinteään hierarkiaan perustuva murupolku näyttää erilaisesta kuin haettaessa syntynyt valittuihin attribuutteihin perustuvat murupolku. Tuote olisi ollut löydettävissä myös ilman valitsemaani määrettä Kiinteä kattovalaisin, mutta koska satuin sen valitsemaan, minun murupolussani se näytettiin.

Pendant Nova Small Lamp | Fruugo - Tuotteet

(Hollanti sentään on kiva kieli, jos ei muuta.)

Mitähän tästä nyt pitäisi sanoa.. Tietokantapohjaisilla sivuilla kannattaa tarjota attribuuttiperusteinen murupolku, joka peilaa käyttäjän tekemiä valintoja. Yksittäisen tuotteen sivulla voi näyttää hierarkisen murupolun, jos mielekäs hierarkinen rakenne on luotavissa. Kuten Nielsenkin toteaa, ei murupoluista pahemmin haittaakaan ole.